sunnuntai 24. elokuuta 2008

Espoo Cine -yhteenveto

Espoo Cine tuli sitten käytyä. Kino Tapiolan ongelmien takia vaihdoin viime hetkessä puolenkymmentä leffaa toisiin, koska sukkulointi elokuvien välillä ei innostanut. Seuraavana yhteenveto nähdystä, pl. alkukuva-lyhärit. Järjestys vakuuttavimmasta vaisuimpaan. Mielenkiintoista on se, että kärjessä on kaksi leffaa, joissa koulukiusaaminen on keskiössä.

Ystävät hämärän jälkeen: Koulukiusattu poika saa avun ystävystymällä vampyyritytön kanssa. Onhan sekin selviytymiskeino, mutta en nyt tiedä, mahtaako se nykypäivän kiusattuja ihmeemmin lohduttaa. Hauskaa kuitenkin, että ruotsalaiset tekevät suvaitsevaisuushenkisiä nuorisoelokuvia jopa vampyyreiden sopeutumattomuudesta. Aika selkeä ykkönen tällä festarilla.

Ben X: Lopussa hieman lässähtää, mutta kun yleissanoma on se, että mielikuvitustyttöystävä ratkaisee sosiaaliset ongelmasi, elokuvasta on pakko pitää. Koulukiusaamiskuvauksena autenttisen oloinen, joskin uhri oli ehkä liikaakin kärjistetty; on epäuskottavaa, että hän käy normaalia koulua.

Diary of the Dead: Ihan kelvollinen yritys uudistaa zombieteemaa. Romeron normiin suhteutettuna sisälsi yllättävän paljon huumoria. Visuaalisella puolella tämä ei toki amatöörikuvausta jäljitellessään ihan täysin vakuuta, joten toivotaan paluuta suoraan elokuvakerrontaan.

Kukkoilijat: Huumeita, huoria, pikkuroistoja ja kääpiövitsejä. Ihan hauskaa, joskin melko halpaa dialogia. Hyvä loppu. Fuck.

Wolke 9: Aika perinteinen kuvaus avioliiton hajoamisesta kolmanteen pyörään. Seksuaalisesti aktiiviselle naiselle ei riitä hänen kultturelli junaharrastaja-aviomiehensä, vaan masturboinnin lisäksi hän hakee lisätyydytystä myös toiselta, urheilullisemmalta ja elämäniloisemmalta mieheltä. Vaivaamaan jäi ehkä vain se, miksi asetelma taas kerran oli se, että nuorempi nainen hakee vanhempien miesten seuraa. Nainen on tässä hädin tuskin 60, kun hänen aviomiehensä oli yli seitsemänkymmenen, ja vakipanonsa jopa 76.

Far North: Tämänkertaisen festivaalin häiriintynein elokuva. Kuuluu sarjaan äitienpäiväspesiaalit, viimevuotisen La bella bête:n rinnalla. Sean Bean juoksemassa munasillaan tundran lumihankeen on ihan hauska näky.

Den man älskar: Naisen kahlitsematon himo väkivaltaisiin miehiin. Pyrkimys tasapuolisuuteen yllätti.

Absurdistan: Pienen maalaiskylän naiset seksilakossa miestensä laiskuuden takia. Naiseksi pukeutuva mies. Aiheita, jotka eivät kestä kovin montaa kierrätystä. Nauratti muutamaan kertaan, etenkin kun vaimojensa seksilakosta kärsivät miehet yrittivät karata huoriin. Ralf Königin versio Lysistratesta on tällä saralla kuitenkin niin voittamaton, että kaikki muu jää sen varjoon.

Winter soldier: En minä kyllä sitä John Kerryä tunnistanut.

Vivere: Nuori ja nätti teinityttö karkaa rokkaripoikaystävänsä mukaan. Kaikki muut naiset ovat lesboja. Jos ei tietäisi ohjaajan olevan nainen, näillä tiedoilla voisi veikata hänen olevan ATM. Sinänsä kyllä on varmaan ihan totta, että joulun aikoihin vanhemmat lesbonaiset lähtevät jahtaamaan nuoria tyttöjä.

Tres días: Pre-apokalyptinen elokuva taitaa olla harvinaisempaa kuin post-sisarensa. Tässä yritelmässä vätyksestä kasvaa sankari väistämättömän maailmanlopun edellä, ja sanoma kai yrittää olla se, että pitäisi tehdä oikein, vaikka se olisi turhaakin. Ironiapiirejäni kutittelee kuitenkin se, että päähenkilö sai lopussa tyttöystävän noin kahdeksi sekunniksi ennen lopullista tuhoa.

Revanche: Ylipitkäksi venyvä aikuisen miehen kasvukertomus täyttää kyllä paikkansa. Kriminaalimiehen ehtymättömän naissuosion rehellinen kuvaus tietysti on positiivista.

Det som ingen ved: Ruotsalaistyylinen (pieni pohjoinen maa ihmiskunnan kohtalon välikappaleena) salaliittotarina ei koskaan oikein vakuuta uskottavuudella. Sinänsä isovelikuvaukset toki aina ilahduttavat.

Saturno contro: Kahdeksan päähenkilöä on aika paljon liikaa, etenkin kun monet niistä ovat aika tavalla samannäköisiä. Muutamista nauruista huolimatta muisteltavaa ei jää.

Cecilie: Ei mitenkään erityisen omaperäinen kauhistelu, mutta osoittaa kuitenkin selvästi tanskalaisen elokuvakulttuurin tason tuotantoarvoillaan.

Till döden os skiller: Kirjoitin palautelomakkeeseen, että tässä oli liiaksi feministinen pohjavire. Alussa kuvataan, miten mies saa jatkuvasti turpiinsa vahvemmalta vaimoltaan. Sitten käytetään melkein tunti siihen, että tehdään miehestä säälittävä, naurettava ja vielä pahiskin, jonka jälkeen saadaan onnellinen loppu, kun mies pyytää naiselta anteeksi. Edelleen on näköjään vain hauskaa, kun vaimo pahoinpitelee miestään. Eipä silti, nauroin minäkin paikoin.

Miinusta tulee siitä, että elokuvat olivat paikoin limittäin. Toinen miinus siitä, että homoleffat menivät pahasti päälekkäin fantasiasarjan kanssa. Kolmas miinus siitä, että kauhupuolella oli kaksikin leffaa, jotka on jo aikaisemmin Suomessa festivaaleilla nähty. Hauskaa oli silti. Tanskalaisten heikko panos yllätti. Huomenna matkaan taas Tanskaan, ja pitää kai katsoa, josko löytyisi DVD:llä jotain mielenkiintoista.