Muutamia haja-ajatuksia.
Vietin Sylvester Stallone -viikolopun ja katsoin DVD:ltä sekä Rocky Balboan että Rambo IV:n. Tiukkaa tavaraa. On hämmästyttävää, miten nöyrän ammattitaitoinen ohjaaja Stallonesta on tullut. Hänen elokuvansa eivät tarjoa suuria oivalluksia, mutta harva ohjaaja kykenee näin puhdasoppisiin genre-elokuviin.
Tämän innoittamana listaan kaikkien aikojen vaikuttavimmat *mbo-elokuvat:
1. Dumbo
2. Yojimbo
3. Rambo (IV)
4. Rambo (I)
(Näkemättä jotakuinkin kaikki Mambo- ja Limbo-elokuvat.)
Hämmentävintä muuten Rocky Balboassa oli se, että se herätti ajatuksen! Ehdin jo kirjoittaa tähän jotain aiheesta, mutta päätin nyt kuitenkin palata asiaan joskus harkitummalla ajalla.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Star Trek TNG -päätöskausi
Sarja lopultakin takana. Harmillista kyllä, kausi per viikko -tahti lerpahti pahasti. Puolenkymmentä viimeistä jaksoa roikkui katsomatta kokonaista kaksi viikkoa, ja hommasta meni hieman maku sikälikin, että viimeisen kauden käsikirjoituksista enimmäkseen puuttuu tekemisen meininki. Pettymyksenä on pidettävä sitäkin, että sarjaa ei toisaalta saada päätökseen, mutta toisaalta se ei myöskään luo minkäänlaista pohjaa tulevaisuudelle - borgeja lukuunottamatta asiat jäävät yksinkertaisesti levälleen.
Kokonaisuutena sarja on toki loistava. Kun sanon, että jakso on paska, se yleensä on paska ainoastaan Star Trekin skaalalla. Yksi rehellisen scifin vahvuuksista on siinä, että se pystyy irrottamaan ajatukset vakiintuneista normeista luomalla meille arkisia eettisiä tai maailmankatsomuksellisia kysymyksiä viitekehyksiin, joissa ei ole rasitteena tuttuutta. Kaikkein mielenkiintoisin ja keskeisin kysymys on tietysti Prime Directive, jonka sovellutuksista synnytetään lukuisia loistavia jaksoja. On ilmeistä, että Prime Directiven taustalla on inhimillinen pelko siitä, että avaruuden laidalla ei olekaan jännittäviä vieraita sivilisaatioita - olisi lohdullista, jos tietämättömyytemme heistä johtuisi vain siitä, että he piilottelevat meiltä antaaksemme meidän kehittyä rauhassa. Toisaalta on ilmeistä sekin, että Prime Directive on osittain amerikkalaisten tekijöiden omaa traumaa amerikkalaisten ihanteiden levittämisestä.
En ala tässä vaiheessa nimeämään sarjan tähtihetkiä. Enimmäkseen arvostan samoja asioita kuin muutkin sarjan katsojat, ainakin päätellen Facebook-fanikerhoista. Fanikerhoista hilpein on ehdottomasti Deanna Troi's Camel Toe. On toki myönnettävä, että pienehköstä televisiostani en tuota ilmiötä erityisemmin bongannut, mutta sinänsä Troin olemus (etenkin se olminnahkapuku) huvitti minua läpi sarjan. Data- ja Worf -fanikerhja löytyy toki, mutta Wesley on kuitenkin ehkä suurimman huomion kohde. Oikeaoppisista Wesleyn halveksimiskerhoista löytyy jonkin verran kiinostavaa todistusaineistoa hahmon kelvottomuudesta. Shokeeraavampaa on kuitenkin se, että tässä on selvästi sukupuolten välinen kuilu. On korkeampaa ivaa ja ironiaa, että naiset selvästi ihannoivat Wesleyn "karismaa". Mistä tämä johtuu, jäänee minulle ikuiseksi arvoitukseksi, jonkinlaiseksi syvälliseksi osoitukseksi siitä, että mies ei todellakaan voi ymmärtää tiettyjä naisluonteen ominaispiirteitä.
Vielä katsaus viimeisen kauden jaksoihin:
Descent Part II: Loren sotkeminen tähän borgijuttuun on ymmärrettävää mutta epäuskottavaa. Isoin kysymys on se, että tekikö tämä nyt borgeille kunniaa vai ei? Sanoisin, että tämä on ihan kohtuullinen tapa ajaa borgit alas, mutta kiistämättä uhkia jää tähtiliiton taivaalla nyt hieman liiankin vähän, kun borgit ja kristalliolento on nitistetty, klingonit saaneet hengellisen johtajan ja romulanitkin alkavat pehmetä. Vähän niinkuin loppu lähenee.
Liaisons: Jos pitää haaksirikkoutua autiolle planeetalle, niin mikäs sen mukavampaa kuin osua paikkaan, johon jo ennestään on haaksirikkoutunut seitsemän vuoden yksinäisyydestä miehennälkäiseksi käynyt eteerinen bimbo-olento. Toisena juonikuviona Worfin klingonidiplomatia on hilpeää.
Interface: Useamman kerran sarjan aikana Geordin visiiriä on käytetty erilaisiin virityksiin, tällä kertaa se toimii osana iso joystickkiä, jonka avulla ohjataan luotaimia. Kuolleen äidin haamu on vähän tarkoitushakuinen juonenkuljetustekniikka.
Gambit, Part I: Picard haahuilee salakuljettajapoppoon kyydissä köyhän miehen indianajonesina. Rosvojoukko on vähän karikatyyrimäinen.
Gambit, Part II: Armottoman sekoilun jälkeen jaksoon saadaan lopussa tyydyttävästi tolkkua. Vulkanuslaisten rauhanase oli loistava veto.
Phantasms: Data näkee halluja. Freud-juttu on vähän väkinäistä. Mielenkiintoista, miten herkkä Data on erilaisille ulkoisille häiriöille.
Dark Page: Mamma-Troi on kai juttu, jonka käsikirjoittajat vetivät huonoina päivinä hihasta. "Hei, nyt keksin. Laitetaan tuot tietokoneen ääni taas hörhöilemään, eiköhän siitä taas ongelmia synny." Jopa mamma-Troi -jakoksi tämä on kauheaa skeidaa.
Attached: Picard ja Dr. Chrusher paritetaan tavalla, josta mielikuvituksellisinkaan nörttiteini ei osaisi fantasioida. Jakson humanoidisivilisaatio on vain lievästi huvittava.
Force of Nature: Enterprise saa kantapään kautta huomata, että poimuajo nakertaa avaruuden perustuksia. Sinänsä on ihan OK tuoda ympäristötietoisuus tähtilaivalle, mutta sanoma on hieman liiankin ilmeisen moralisoiva. Touhussa alkaa olla jäähdyttelyn makua.
Inheritance: Datan "äiti" ilmaantuu Enterpriselle ja osoittaa huomattavia älyllisiä kykyjä. On vähän yllättävää, että Enterprisen siirtimet eivät huomaa ihmisen ja robotin eroa.
Parallels: Käsikirjoittaja on lukenut populaaria tiedekirjallisuutta ihan tosissaan. Multiuniversumihypoteesi (vai miksi sitä kuplajuttua nyt sanotaankaan) toimii tässä jaksossa varsin tyydyttävästi.
The Pegasus: Nyt se sitten selvisi minullekin, miksi tähtliitolla ei ole kykyä verhota aluksensa. Kohtalaisen laadukasta avaruusjuonittelua.
Homeward: Prime Directive -seikkailussa huijataan primitiivinen sivilisaatio planeetalta toiselle. En onnistunut näkemään tässä mitään erityistä pointtia.
Sub Rosa: Typeränpuoleinen kummitusjakso virittelee eroottista värinää. En nähnyt tässäkään mitään pointtia, mutta sen sijaan huomasin jakson muistuttavan huolestuttavn paljon vuosituhannen vaihteen teinifantasiasarjoja.
Lower Decks: Perushyvä avaruusjuonittelujaksa kuvattuna nuorien upseerien näkökulmasta, hieman hämäränä ja turhauttavanakin salailuna. Pisteet jaksolle siitä, että perinteiselle uhrattavalle upseerille on tällä kertaa vaivauduttu käsikirjoittamaan vähän taustaakin - ihan näppärästikin vielä.
Thine Own Self: Data haaksirikkoutuu muistinsa menettäneenä keskiaikaishenkiselle planeetalle. Ennakkoluulojen tarkastelu on ihan kivaa, mutta ei tämä mikään spektaakkeli ole.
Masks: Enterprise kohtaa muinaisen sivilisaation jäänteet. Alus infiltroi Enterprisen ja tuho on lähellä, mutta Picard huihaa vihollista laittamalla naamarin päähän. Tämä oli kyllä aidosti vähän hölmö juttu.
Eye of the Beholder: Kuvat menneisyydestä valtaavat Troin mielen, ja hommasta tulee jonkinlainen dekkarintapainen. Telepatiajutut eivät koskaan ole olleet TNG:n vahvimpia jaksoja.
Genesis: Picardin ja Datan palatessa sukkulamatkalta Enterprisen miehistö on taantunut omien lajiensa protomuodoiksi. Tämä nyt taas oli vähän hölmöä, mutta proto-klingoni Worf kyllä pelastaa paljon.
Journey's End: Enterprise yrittää evakuoida inkkareita cardassialaisalueelta, ja dropout-Wesley sotkeutuu asiaan, ja nousee siinä samalla ohimennen yli-inhimilliselle tietoisuuden tasolle. Surkea päätös surkealle roolihahmolle.
Firstborn: Alexanderia yritetään opettaa klingonitavoille. Heikoimmasta päästä klingonikulttuuria käsittelevistä jaksoista.
Bloodlines: Sarjan kirjoittajilla ote lipsuu, kun sarjan lopun lähestyessä muistellaan vanhoja tuomalla takaisin niinkin tylsä jakso kuin DaiMon Bok. On jotenkin käsittämätöntä, että tekijät roikottivat ferengejä loppuun asti mukana sarjassa. Picardin ja hänen oletetun poikansa tapaamisesta ei saada ihmeitä irti.
Emergence: Enterprise saa lapsen. En kommentoi. Holokannella sekoilussa joitakin huvittavia kohtia.
Preemptive Strike: Ro Laren napataan takaisin sarjaan tiedustelutehtävää varten cardassialaisten rajoilla. Luonnollisesti hän naisena vaihtaa heti puolta diplomaattisen ja rauhaarakastavan tähtilaivaston leivistä brutaalien kapinallisten leiriin. Olen hieman pettynyt siitä, että cardassialaiskysymykseen ei saada oikein minkäänlaista ratkaisua sarjan puitteissa.
All Good Things: Kapteeni Picard pomppii ajasta toiseen vailla selitystä. Erityiset pisteet siitä, että yksi näistä matkakohteista on hänen ensimmäinen päivänsä Enterprisella, ja saamme nähdä Deanna Troin vielä kertaalleen siinä alimittaisessa mekossa, jossa hän esiintyi myös sarjan ensimmäisessä jaksossa. Tekijät ovat selvästi ymmärtäneet, miten suuri merkitys tällä eleellä on, kun sarjaa saatetaan pakettiin. Sitä en ymmärrä, miksi Tess piti tähänkin vielä sotkea, kun hänestä kuitenkin päästiin eroon jo kuusi kautta takaperin. Kokonaisuutena jakso on kuitenkin aivan kelvollista fiilistelyä. Heikkoutena mainittakoon, että testi, johon Q Picardin jonkinlaisena viimeisenä koettelemuksena asettaa, ei ole kummoinen - lähinnä teknistä neppailua.
Parhaat jaksot: Liaisons, Parallels ja ennen kaikkea The Pegasus. Täysosumia ei kuitenkaan yksikään.
Heikoimmista jaksoista ei ole epäselvyyttä - Wesley veti pohjat taas. Toisaalta mamma-Troi oli kehno myös. Eli Journey's End ja Dark Page.
Kokonaisuutena sarja on toki loistava. Kun sanon, että jakso on paska, se yleensä on paska ainoastaan Star Trekin skaalalla. Yksi rehellisen scifin vahvuuksista on siinä, että se pystyy irrottamaan ajatukset vakiintuneista normeista luomalla meille arkisia eettisiä tai maailmankatsomuksellisia kysymyksiä viitekehyksiin, joissa ei ole rasitteena tuttuutta. Kaikkein mielenkiintoisin ja keskeisin kysymys on tietysti Prime Directive, jonka sovellutuksista synnytetään lukuisia loistavia jaksoja. On ilmeistä, että Prime Directiven taustalla on inhimillinen pelko siitä, että avaruuden laidalla ei olekaan jännittäviä vieraita sivilisaatioita - olisi lohdullista, jos tietämättömyytemme heistä johtuisi vain siitä, että he piilottelevat meiltä antaaksemme meidän kehittyä rauhassa. Toisaalta on ilmeistä sekin, että Prime Directive on osittain amerikkalaisten tekijöiden omaa traumaa amerikkalaisten ihanteiden levittämisestä.
En ala tässä vaiheessa nimeämään sarjan tähtihetkiä. Enimmäkseen arvostan samoja asioita kuin muutkin sarjan katsojat, ainakin päätellen Facebook-fanikerhoista. Fanikerhoista hilpein on ehdottomasti Deanna Troi's Camel Toe. On toki myönnettävä, että pienehköstä televisiostani en tuota ilmiötä erityisemmin bongannut, mutta sinänsä Troin olemus (etenkin se olminnahkapuku) huvitti minua läpi sarjan. Data- ja Worf -fanikerhja löytyy toki, mutta Wesley on kuitenkin ehkä suurimman huomion kohde. Oikeaoppisista Wesleyn halveksimiskerhoista löytyy jonkin verran kiinostavaa todistusaineistoa hahmon kelvottomuudesta. Shokeeraavampaa on kuitenkin se, että tässä on selvästi sukupuolten välinen kuilu. On korkeampaa ivaa ja ironiaa, että naiset selvästi ihannoivat Wesleyn "karismaa". Mistä tämä johtuu, jäänee minulle ikuiseksi arvoitukseksi, jonkinlaiseksi syvälliseksi osoitukseksi siitä, että mies ei todellakaan voi ymmärtää tiettyjä naisluonteen ominaispiirteitä.
Vielä katsaus viimeisen kauden jaksoihin:
Descent Part II: Loren sotkeminen tähän borgijuttuun on ymmärrettävää mutta epäuskottavaa. Isoin kysymys on se, että tekikö tämä nyt borgeille kunniaa vai ei? Sanoisin, että tämä on ihan kohtuullinen tapa ajaa borgit alas, mutta kiistämättä uhkia jää tähtiliiton taivaalla nyt hieman liiankin vähän, kun borgit ja kristalliolento on nitistetty, klingonit saaneet hengellisen johtajan ja romulanitkin alkavat pehmetä. Vähän niinkuin loppu lähenee.
Liaisons: Jos pitää haaksirikkoutua autiolle planeetalle, niin mikäs sen mukavampaa kuin osua paikkaan, johon jo ennestään on haaksirikkoutunut seitsemän vuoden yksinäisyydestä miehennälkäiseksi käynyt eteerinen bimbo-olento. Toisena juonikuviona Worfin klingonidiplomatia on hilpeää.
Interface: Useamman kerran sarjan aikana Geordin visiiriä on käytetty erilaisiin virityksiin, tällä kertaa se toimii osana iso joystickkiä, jonka avulla ohjataan luotaimia. Kuolleen äidin haamu on vähän tarkoitushakuinen juonenkuljetustekniikka.
Gambit, Part I: Picard haahuilee salakuljettajapoppoon kyydissä köyhän miehen indianajonesina. Rosvojoukko on vähän karikatyyrimäinen.
Gambit, Part II: Armottoman sekoilun jälkeen jaksoon saadaan lopussa tyydyttävästi tolkkua. Vulkanuslaisten rauhanase oli loistava veto.
Phantasms: Data näkee halluja. Freud-juttu on vähän väkinäistä. Mielenkiintoista, miten herkkä Data on erilaisille ulkoisille häiriöille.
Dark Page: Mamma-Troi on kai juttu, jonka käsikirjoittajat vetivät huonoina päivinä hihasta. "Hei, nyt keksin. Laitetaan tuot tietokoneen ääni taas hörhöilemään, eiköhän siitä taas ongelmia synny." Jopa mamma-Troi -jakoksi tämä on kauheaa skeidaa.
Attached: Picard ja Dr. Chrusher paritetaan tavalla, josta mielikuvituksellisinkaan nörttiteini ei osaisi fantasioida. Jakson humanoidisivilisaatio on vain lievästi huvittava.
Force of Nature: Enterprise saa kantapään kautta huomata, että poimuajo nakertaa avaruuden perustuksia. Sinänsä on ihan OK tuoda ympäristötietoisuus tähtilaivalle, mutta sanoma on hieman liiankin ilmeisen moralisoiva. Touhussa alkaa olla jäähdyttelyn makua.
Inheritance: Datan "äiti" ilmaantuu Enterpriselle ja osoittaa huomattavia älyllisiä kykyjä. On vähän yllättävää, että Enterprisen siirtimet eivät huomaa ihmisen ja robotin eroa.
Parallels: Käsikirjoittaja on lukenut populaaria tiedekirjallisuutta ihan tosissaan. Multiuniversumihypoteesi (vai miksi sitä kuplajuttua nyt sanotaankaan) toimii tässä jaksossa varsin tyydyttävästi.
The Pegasus: Nyt se sitten selvisi minullekin, miksi tähtliitolla ei ole kykyä verhota aluksensa. Kohtalaisen laadukasta avaruusjuonittelua.
Homeward: Prime Directive -seikkailussa huijataan primitiivinen sivilisaatio planeetalta toiselle. En onnistunut näkemään tässä mitään erityistä pointtia.
Sub Rosa: Typeränpuoleinen kummitusjakso virittelee eroottista värinää. En nähnyt tässäkään mitään pointtia, mutta sen sijaan huomasin jakson muistuttavan huolestuttavn paljon vuosituhannen vaihteen teinifantasiasarjoja.
Lower Decks: Perushyvä avaruusjuonittelujaksa kuvattuna nuorien upseerien näkökulmasta, hieman hämäränä ja turhauttavanakin salailuna. Pisteet jaksolle siitä, että perinteiselle uhrattavalle upseerille on tällä kertaa vaivauduttu käsikirjoittamaan vähän taustaakin - ihan näppärästikin vielä.
Thine Own Self: Data haaksirikkoutuu muistinsa menettäneenä keskiaikaishenkiselle planeetalle. Ennakkoluulojen tarkastelu on ihan kivaa, mutta ei tämä mikään spektaakkeli ole.
Masks: Enterprise kohtaa muinaisen sivilisaation jäänteet. Alus infiltroi Enterprisen ja tuho on lähellä, mutta Picard huihaa vihollista laittamalla naamarin päähän. Tämä oli kyllä aidosti vähän hölmö juttu.
Eye of the Beholder: Kuvat menneisyydestä valtaavat Troin mielen, ja hommasta tulee jonkinlainen dekkarintapainen. Telepatiajutut eivät koskaan ole olleet TNG:n vahvimpia jaksoja.
Genesis: Picardin ja Datan palatessa sukkulamatkalta Enterprisen miehistö on taantunut omien lajiensa protomuodoiksi. Tämä nyt taas oli vähän hölmöä, mutta proto-klingoni Worf kyllä pelastaa paljon.
Journey's End: Enterprise yrittää evakuoida inkkareita cardassialaisalueelta, ja dropout-Wesley sotkeutuu asiaan, ja nousee siinä samalla ohimennen yli-inhimilliselle tietoisuuden tasolle. Surkea päätös surkealle roolihahmolle.
Firstborn: Alexanderia yritetään opettaa klingonitavoille. Heikoimmasta päästä klingonikulttuuria käsittelevistä jaksoista.
Bloodlines: Sarjan kirjoittajilla ote lipsuu, kun sarjan lopun lähestyessä muistellaan vanhoja tuomalla takaisin niinkin tylsä jakso kuin DaiMon Bok. On jotenkin käsittämätöntä, että tekijät roikottivat ferengejä loppuun asti mukana sarjassa. Picardin ja hänen oletetun poikansa tapaamisesta ei saada ihmeitä irti.
Emergence: Enterprise saa lapsen. En kommentoi. Holokannella sekoilussa joitakin huvittavia kohtia.
Preemptive Strike: Ro Laren napataan takaisin sarjaan tiedustelutehtävää varten cardassialaisten rajoilla. Luonnollisesti hän naisena vaihtaa heti puolta diplomaattisen ja rauhaarakastavan tähtilaivaston leivistä brutaalien kapinallisten leiriin. Olen hieman pettynyt siitä, että cardassialaiskysymykseen ei saada oikein minkäänlaista ratkaisua sarjan puitteissa.
All Good Things: Kapteeni Picard pomppii ajasta toiseen vailla selitystä. Erityiset pisteet siitä, että yksi näistä matkakohteista on hänen ensimmäinen päivänsä Enterprisella, ja saamme nähdä Deanna Troin vielä kertaalleen siinä alimittaisessa mekossa, jossa hän esiintyi myös sarjan ensimmäisessä jaksossa. Tekijät ovat selvästi ymmärtäneet, miten suuri merkitys tällä eleellä on, kun sarjaa saatetaan pakettiin. Sitä en ymmärrä, miksi Tess piti tähänkin vielä sotkea, kun hänestä kuitenkin päästiin eroon jo kuusi kautta takaperin. Kokonaisuutena jakso on kuitenkin aivan kelvollista fiilistelyä. Heikkoutena mainittakoon, että testi, johon Q Picardin jonkinlaisena viimeisenä koettelemuksena asettaa, ei ole kummoinen - lähinnä teknistä neppailua.
Parhaat jaksot: Liaisons, Parallels ja ennen kaikkea The Pegasus. Täysosumia ei kuitenkaan yksikään.
Heikoimmista jaksoista ei ole epäselvyyttä - Wesley veti pohjat taas. Toisaalta mamma-Troi oli kehno myös. Eli Journey's End ja Dark Page.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Viikon nunnakatsaus
Etten unohtaisi tätä raportointikäytäntöäni, mainitsen nähneeni viikonloppuna yhden nunna-aiheisen elokuvan. Kyseessä oli kotimainen Jeanne d'Arc, jota esitettiin Tampereen elokuvajuhlilla kotimaisessa kilpailusarjassa. Oli muuten ihan täysi pökäle. Ensimmäisistä kuvista välähti mieleen, että tämähän on jonkun köyhän miehen Kaurismäen tuotos, ja yllätys yllätys, tuottajana oli Aki Kaurismäki itse. Luulisi hävettävän, sillä niin ilmiselvästi ja kömpelösti ohjaajanalku oli tuottajansa tyyliä matkinut. Jopa Esko Valtaoja, joka työmiehen roolissaan olisi ollut loisteliaan sympaattinen veto, tuntui jotenkin falskilta tässä kontekstissa.
Kaiken lisäksi ohjaajan mainostama heroinisti-nunna rajoitti nunnailunsa n. kolmeen ensimmäiseen minuuttiin.
Noin muuten on todettava, että paras pätkä löytyi kilpailusarjan ulkopuolelta, Helvetia-sarjan helmi oheisessa linkissä mainostettakoon. Muutenkin Sveitsi-teema oli tasollisesti paras nähdyistä. Lisäksi mainittakoon nähdyn varsin lupaavaa kotimaista animaatioita. Toivottavasti Viimeinen elefantti avaa animaattorille mahdollisuuksia laajempiinkin töihin.
Kaiken lisäksi ohjaajan mainostama heroinisti-nunna rajoitti nunnailunsa n. kolmeen ensimmäiseen minuuttiin.
Noin muuten on todettava, että paras pätkä löytyi kilpailusarjan ulkopuolelta, Helvetia-sarjan helmi oheisessa linkissä mainostettakoon. Muutenkin Sveitsi-teema oli tasollisesti paras nähdyistä. Lisäksi mainittakoon nähdyn varsin lupaavaa kotimaista animaatioita. Toivottavasti Viimeinen elefantti avaa animaattorille mahdollisuuksia laajempiinkin töihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)