Sanotaan ihan suoraan. Kyllähän DVD:n ostamisessa on kyse ihan samasta kuin jossain suuresti halveksimassani naisten kenkäshoppailussakin. Sitä sopii makustella suussaan: "Minä shoppailen".
Kylmistä väreistä huolimatta tällaiset tosiasiat on tunnustettava, viis selittelyistä elokuvista, jotka haluaa katsoa aina uudestan. Ihan oikeasti, hyllyssäni on The Inconfessable Orgies of Emmanuelle. Siinä on aika turha selittää mitään elokuvallisista arvoista, kyllähän tällainen on hankittu ihan vain kahdesta syystä. Osin tietysti sen tuoman statusarvon takia, mutta ennen kaikkea siksi, että sen ostaminen tuntui hyvältä.
Oli miten oli, vaihteeksi voisin sanoa olevani varsin tyytyväinen kokoelmaani. MacGyveria toki puuttuu vielä kaksi kautta, ja lisäksi Ebola Syndrome olisi kiva, mutta en edelleenkään aio hankkia aluekoodivapaata soitinta ennen kuin nykyinen tulee tiensä päähän. Kokoelmasta riittää katsottavaa joka tilanteeseen, enkä himoitse lisää.
Syynä tyytyväisyyteen on se, että mielikuvissani hillittömät taiteelliset mittasuhteet saanut Cronocrimenes saapui, ja lisäksi sain vihdoinkin aikaiseksi hankkia Autobonus-DVD:n, joka tosin markkinointiväen jonkin käsittämättömän oikun takia on nimetty täytemateriaalina levylle dumpatun Huutajat-dokumentin mukaan.
Edellämainittujen sijasta olen itse vaihteeksi keskittynyt zombiteemaan. Katsannossa on ollut pari japanilaista yritelmää, Versus ja Tokyo Zombie. Molemmat sisältävät runsaasti kökköjä efektejä ja huomattavan kankeaa zombie-slapstickkiä... tavallaan. Siinä kuin Versus tavoittelee samuraiteemoja ja laittaa sankarit tekemään fyysisiä ihmetekoja, Tokyo Zombiessa päähenkilöinä toimiva paloaseman välinehuollon työpari keskittyy äheltämään sylikkäin vääntelehtien harjoitteissa, joita jujutsuksi kutsutaan. Ei liene vaikea arvata, vetosivatko allekirjoittaneeseen enemmän nuo samuraiviitteet vai hämmentävällä tavalla lässähtäneeltä homoeroottiselta iloittelulta vaikuttava kohellus. (Tai jos on vaikea arvata, niin sanotaan että jälkimmäinen.)
Versus hukkaa valtavasti potentiaalia. Lähtökohta on loistava: Epämääräinen yakuzaremmi on suorittamassa epämääräistä tehtävää järjestönsä tavaomaisessa ruumiindumppausmetsässä, kun kuolleet alkavat herätä henkiin. Arvatenkin mafiosot päätyvät katumaan laiskuuttaan matalaksi jätettämiään hautoja, joista epäsuosioon joutuneet toverit ja liikekumppanit nousevat seuraamaan primitiivisiä zombivaistojaan. Kun miljöö on näinkin taitavasti rakennettu, helvetin portteihin jollain käsittämättömällä tavalla liittyvä reinkarnaatio- ja rituaalisotku tuottaa huomattavan pettymyksen.
Tokyo Zombiessa kuolleet tekee levottomiksi tokiolaisten valtaisa jätevuori musta Fuji. Reilun tunnin ajan kuvataan zombiepidemian leviämistä pääasiassa päähenkilöiden kohelluksen ja jujutsuähellyksen kautta, ja loppupuolella päästään sitten post-apokalyptisessa hengessä herkuttelemaan tulevaisuuden sirkushuveilla, joissa orjat yrittävät lunastaan paikan vapaiden kansalaisten joukossa tappelemalla suljetulla areenalla vahvimpia zombeja vastaan. Elokuvan viehättävyys perustuu ennen kaikkea viipyilevään kuvaukseen ja jujutsun tuomaan miehiseen läheisyyteen, jota symboloi toverusten toivioretki kohti "Miesten Maata"... eli Venäjää, tietysti! Tällaisesta toveruuskuvauksesta on pakko pitää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti