Star Trek -maratooni, vko 2 (kausi 2)

Toinen viikko. Edelleen raporttia.

The Child: Miksiköhän kausi on pitänyt aloittaa näin tyhjänpäiväisellä jaksolla? Tavoitteena tuntuu olevan enemmänkin uusien hahmojen ja asetelmien taustoittaminen kuin järjellinen juonenkuljetus.

Where Silence has Lease: Pääosin laadukas jakso perinteisellä "Ylivoivertainen voima vastustajana" -konseptilla. Dr. Pulaskin tyhjänpäiväinen roikkuminen komentosillalla antaa ymmärtää, että tekijät ovat halunneet ajaa häntä tosissaan sisään sarjaan.

Elementary, Dear Data: Kun aiemmin totesin, että holokannella nyhjääminen ei kanna koko jaksoa, olin mielestäni oikeassa. Tässä käsikirjoitukseen on kuitenkin panostettu niin paljon, että Holmes-nyanssien seurailu peittää pienet johdonmukaisuuden aukot holo-olennon tietoisuuden heräämisessä.

The Outrageous Okoma: Hulttionautti naiskentelemassa ympäriinsä tähtilaivalla saa tietysti virnuilemaan sille, että Star Trekin käsikirjoitustiimin mielestä naisten miesmaku ei ole satojen vuosienkaan aikana muuttunut juuri miksikään, vaan karismaattinen omahyväisyys vetoaa edelleen. Muuten keskitasoa.

Loud as a Whisper: Laadukas jakso. Kuuromykkä hippi rauhanneuvottelijana on kiistämättömän omaperäinen idea.

The Schizoid Man: Käsitys ihmisen tietoisuudesta essenssinä, joka voi hypätä aivoista tietokoneeseen, on aika hulppea. Tällaisissa jaksoissa Star Trekin teknologisen kehityksen epätasaisuus eri tieteenalojen välillä tuntuu hieman häiritsevältä.

Unnatural Selection: Tällä kohtaa pisti erityisesti silmään tuotantoarvojen nousu, sarja alkaa näyttää suhteellisen hyvältä. Geenimutaatioiden kumoaminen siirtimen avulla onnistuttiin myös selittämään vähintään siedettävällä teknojargonilla. Keskivertokamaa. Mielenkiintoista on kuitenkin havainnoida, miten ilmeisen selvästi dr. Pulaskista pyritään rakentamaan dr. Mccoyn vastinetta.

A Matter of Honor: Vaikka aiemmin totesin Klingonien näkemisenkin piristävän, komentaja Riker vaihtarina klingonialuksella ei tunnu hyvältä idealta. Käsikirjoitukseen on kuitenkin saatu sopivasti huulenheittoa ja käänteitä, jotka taustoittavat klingonikansaa mukavasti. Loistojakso.

The Measure of a Man: Datan asema älykkäänä olentona mitataan oikeudessa. Jakso näyttää IMDB:ssä olevan huippuarvostettu, mutta mielestäni käsikirjoittajat ovat kuitenkin hieman velttoilleet, kun oikeudenkäynnissä ei käsitelty lainkaan esim. Datan pyrkimystä omaksua inhimillisiä piirteitä.

The Dauphin: Wesley hakkailee vieraan maan prinsessaa, mutta hänen esiliina-äitinsä muuttuu kolmimetriseksi torahampaiseksi karvakuontaloksi. Jostain syystä tätä jaksoa taas ei IMDB:ssä arvosteta, vaikka se minun mielestäni on varsin hilpeä. Käsikirjoittajalla on todennäköisesti ollut vittumainen anoppi.

Contagion: Tulevaisuuden muinainen, huippukehittynyt tietokonevirus käy Enterprisen kovalevylle. Romulanit epäonnistuvat yleisön viihdyttämisessä ollen yllättävänkin avuttomia ja rauhanomaisia ollakseen se ylimielinen ja sotaisa rotu, jona tähtiliittolaiset heitä pitävät. Viruksen voittaminen "poistamalla kaikki vaikutetut muistialueet" (tjsp.) kuulostaa hieman kömpelöltä viruksen piinatessa jo ylläpitojärjestelmiäkin, ellei Enterprisella sitten ole moninkertaisesti varmennettuja järjestelmiä, jotka voidaan palauttaa reaaliajassa.

The Royale: Picard kamppailee Fermat'n lauseen kanssa. Oletettavaa siis on, että Wiles'n todistus lähivuosina tai vuosisatoina kumotaan, sillä tokihan Trekillä ennustevoimaa on. Itse jakso esittelee taas yhden mielikuvituksellisen tavan päästä käsikirjoittamaan avaruusseikkailun sijasta latteahkoa draamaa. Aasinsilta on toki taidokkaasti rakennettu.

Time Squared: Aikamatkaaja-Picard asialla. Jakson aikamatkustuskikkailu ei ehkä ole tieteistarinoista johdonmukaisin, mutta viihyttävä se silti on.

The Icarus Factor: Trekki hyppää saippuaoopperamaiseen tapaan kuljettamaan kahta ihmissuhdedraamaa rinnakkain. Vaikka puitteisiin on panostettu ja klingonirituaalit ovat kiinnostavia, ei tämä oikein kunnon scifiä ole. Hauskasti taas esiteltiin tulevaisuuden miesihannetta, kun Pulaski ja Troi kauhistelevat miesten väkivaltaisia riittejä ja niiden infantiiliutta, ja sitten lopuksi toteavat juuri niiden takia rakastavansa heitä.

Pen Pals: Data saa yhtäkkiä ihmistäkin inhimillisempiä piirteitä adopteeratessaan barbaarilapsen. Järkeä touhussa ei ollut kuin siteeksi.

Q Who?: Borgit. Kiinnostava rotu, joka saa tässä suhteellisen onnistuneen esittelyn. Kuitenkin Q-kuvio on tässä hieman teennäinen. Jännitys jää valjuksi, kun koko ajan tietää jumalan käden olevan valmiina puuttumaan asiaan.

Samaritan Snare: Hölmöläiskansa saa katsojan hymähtämään - kerran. Picardin nuoruusmuistelot ovat melkeinpä kiinnostavampia.

Up the Long Ladder: Klooneja. Ihan uskottavia kloonausongelmia kaiken lisäksi. Lisäksi hölmöileviä irlantilaisia maalaisia. Rikerin seksiobjektin rooli alkaa vähän häiritä, vaikka se toki maailmankuvaani sopiikin.

Manhunt: Troin ajatustenlukijaäiti on saanut jonkinlaisen viidenkympin villityksen ja yrittää hakee epätoivoisesti itselleen miestä. Vaikka naisten parinmuodostuskäyttäytymiselle virnuilu miellyttääkin, hyvissä Star Trekin jaksoissa pitäisi kuitenkin olla painopiste jossain muualla kuin parinmuodostusmurheissa ja holokannen seikkailuissa.

The Emissary: Ja taas! Tällä kertaa puoliklingoni lähettiläs saapuu Enterpriselle ja saa Worfin tolaltaan. Klingoniuhka pelastaa tästä jaksosta paljon, ja lisäksi on tietysti todettava, että jos jonkun porukan pariutumisrituaaleja käsitellään, niin mielellään sitten klingonien. Olisivat nyt vain menneet loppuun asti ja näyttäneet Worfia lausumassa klingonilaisia rakkausrunoja.

Peak Performance: Keskelle sotaharjoitusta pöllähtävä ferengialus saa Enterprisen pasmat sekaisin. Olen aina hämmästellyt, miten joku edes yrittää käsikirjoittaa avaruustaistelun strategiasta. Tässäkin taistelusta selvitään nipin napin uskottavalla tavalla, mikä on sinällään aikamoinen voitto.

Shades of Gray: Rikerin muistojen varaan rakentuva jakso ei jaksa innostaa, kun koko kierrätysmateriaali on tullut nähtyä viimeisen kahden viikon aikana. Muutenkaan koko touhussa ei ollut juuri mieltä, ja ihmetyttää, miksi kauden loppuun ei yritetty saada mitään koukkua, joka saisi kiinnostumaan seuraavasta kaudesta.


Yhteenvetoa vielä heikoimmat jaksot: Ehdottomasti Shades of Gray, kakkossijalla The Child. Kauden ensimmäinen ja viimeinen jakso siis selvästi heikoimmat.

Kausi oli enimmäkseen tasaisen laadukas, ja vain klingonijakso A Matter of Honor nousee yli muiden.