Star Trek -maratooni, vko 6 (kausi 6)

Viitoskauden alamäen jälkeen TNG lähtee uuteen nousuun kuutoskauden puolivälin tienoilla. Paikoitellen materiaali on niin hyvää, että toteutus on jopa hieman tuhlailevaa. Aivan suurimmat oivallukset ovat harvassa, mutta toisaalta peruslaatu on korkealla.

Time's Arrow Part II: Ihan kompakti tuplajakson lopetus, mutta ei varsinaisesti säväytä. On kyllä sanottava, että Mark Twainin hahmo vaikuttaa väistämättömän negatiivisesti kiinnostukseeni hänen kirjallista tuotantoaan kohtaan.

Realm of Fear: Barclaysta tehdään taas pelleä. Samat vian kuin aikaisemmissakin Barclay-jaksoissa, mutta ihan kelvollista teknojargonia.

Man of the People: Rauhanneuvottelija purkaa negatiiviset tunteensa valittuihin uhreihin. Toteutuksessa ei ole idean heppoisuuden korvaavia avuja.

Relics: Scotty tekee paluun. Paluu on paitsi toteutettu ihan nokkelasti (joskin hieman teennäisesti), siitä saadaan myös kohtuudella irti. Kaiken kruunaa se, että jakson teknokikkailuna toimiva pallon sisäpinnan sivilisaatio toimii loistavasti. Tosiaalta Scottyn visiitti muistuttaa siitä, että TNG:n miehistö on koottu ihan eri periaatteilla kuin aikaisempi, eikä Scottyn kaltaisella hahmolle pitemmän päälle ole tilaa.

Schisms: Abouktiojakso. Sisältää yhden hölmöimmistä TNG-kohtauksista. Kun miehistön jäsenet kuvailevat yhteisessä unessaan esiintynyttä pitkänmuotoista metallista pöytää, holokannelle ilmestyy kuvauksen perusteella ilmeinen avaruushammslääkärin tuoli. Hieman vainoharhaisuutta jää puuttumaan, mutta muuten abduktio toimii.

True Q: Nuori ihmisnainen saa tietää olevansa oikeasti Q, ja saa luvan jäädä ihmiseksi vain, jos pitäytyy täysin käyttämästä voimiaan. Seuraavan juonenkäänteen arvaaminen ei ole erityisen vaikeaa. Miten joku superälykäs sivilisaatio oikeasti voisi lähettää lähettilääkseen Q:n?

Rascals: Lapset pelastavat päivän. Paitsi että sekalaisen ferengijoukon kyky vallata Enterprise on hieman epäuskottava, heidän päätöksensä jättää kaikki lapset alukselle on jonkin verran omituinen. Nuori Picard ei ole oikein Picard käytökseltään.

A Fistful of Datas: Amerikkalaisittain palataan taas villiin länteen. Deanna Troi onnistuu yllättävän hyvin esittämään arvoituksellista asemiesnaista. Enterprisen tietokoneet osaavat sitten kaatua jännittävillä tavoilla.

The Quality of Life: Enterprise arvioi uuden kiertoradalta toteutettavan kaivosteknologian toimivuutta. Exocomp-minirobottien esittely toi väistämättä mieleen aromipesän, sen verran kömpelöä se oli.

Chain of Command, Part I: Picard vaihtaa kapteeninpestinsä kommandopestiin Cardassian imperiumin sydämessä. Normaaliin tapaansa tämä on taas yksi tapaus, jossa tähtiliittolaiset marssivat vihellellen vihulaisensa virittämään ansaan. Periaatteessa kuitenkin hyvää, joskin ennalta-arvattavaa avaruusjuonittelua.

Chain of Command, Part I: Picard onkin näköjään kaapattu lähinnä kidutettavaksi. On mielenkiintoista, miten ihmisten edistyksen katsotaan trekissä johtuneen pitkälti ihmiskunnan henkisestä kasvusta, mutta silti useimmat tähtiliiton kilpailijat ovat yksia barbaareja. Jakson toinen juonikuvio, eli vaihtokapteenin toilailut Enterprisella, on samalla tavalla häiritsevä. Onpa jännä, että autoritäärinen johtamisfilosofia ei sittenkään kadonnut sen humanismin tieltä, jota Picard aina niin korostaa. Avaruustaisteluun päättyvä avaruusjuonittelu-tuplajakso on joka tapauksessa rautaa.

Ship in a Bottle: eXistenZ on mielestäni kovasti aliarvostettu elokuva. Keinotodellisuus keinotodellisuuden sisällä on hämmentävän toimiva juonikuvio. Jakson alkupuolella pelkäsin, että Moriartyn seikkailut holokannella osoittautuvat höpöstelyksi, mutta tämä jakso nousee holokansisekoilujen ykköseksi, ja tuo Moriartyllekin ansaitsemansa arvostuksen.

Aquiel: Mystisenä elämänmuotona tällä kertaa laji, joka kaappaa uhrinsa olemuksen vain siirtyäkseen muutaman päivän päästä seuraavaan. Aivan kelvollinen jakso tätä lajia, ja pieni klingonisäväys piristää aina. Lisäksi Geordin toistuva tapa rakastua virtuaalisiin naisiin on laadukas.

Face of the Enemy: Todellinen profiilinnosto Troille, assimiloitua tahtomattaan romulanien sota-alukselle. Jakso on positiivisella tavalla hätäinen, aineksia olisi ollut tuplajaksoonkin asti.

Tapestry: Lähellä kuolemaa -kokemus saa Picardin hallusinoimaan Q:sta ja menneisyyden muuttamisesta. Vaikka Picardin nuoruuden kelaaminen sinänsä on OK, tarinan öyhötystä ihannoiva piirre ei miellytä.

Birthright, Part I: Worf lähtee etsimään isäänsä, ja Data näkee näkyjä isästään. Kombinaatio toimii hieman heikosti, mutta jakso pääsee loppupuolella vauhtiin Worfin viidakkoseikkaillessa.

Birthright, Part II: Tuplajakso päättyy hieman nöösinpuoleisesti, mutta sinänsä Worfin toilailut klingonien kunniakoodin kanssa toimivat hyvin.

Starship Mine: Enterprise on kaapattu huoltojen yhteydessä jo niin usein, että luulisi niiden jo vähitellen oppivan. Tämänkertainen kaappaus on mukavan synkkäsävyinen, ja Picardkin niittää miestä kuin heinää. Datan small talk on sekin ihan toimivaa täytemateriaalia.

Lessons: Picard alkaa vehtaamaan uuden tiedeupseerin kanssa. Vaikka Picardin suhtautuminen naisiin on ajoittain kiinnostavaa, ja hänen yksinäisyytensä ylhäistä, menee tämä jakso vähän liikaakin sosiaalipornon puolelle.

The Chase: Lopullinen selitys sille, miksi trekin eri rodut ovat niin samannäköisiä. Laadukasta avaruusjuonittelua, jossa olisi ehkä ollut aineksia elokuvaksikin.

Frame of Mind: Riker harhaisena. Muutamia hyviä mielisairaalakohtauksia.

Suspicions: Dr. Beverly uhkaa saada kenkää tehtyään ylimääräisiä ruuminavauksia. Ferengitiedemies on mielenkiintoinen näky, mutta aika pahasti epäsuhdassa sen kanssa, millaisena ferengit aikanaan esiteltiin. Teknojargoninsa puolesta hieman ontuva jakso, mutta epäsuora kerronta on mukavaa vaihtelua.

Rightful Heir: Klingonit kehittävät oman varajeesuksensa paikkaamaan kansansa moraalisen johdatuksen tarvetta. Tämä uskontojuttu jää vähän irralliseksi muusta klingonikulttuurista, ja jakso olisikin kaivannut vähän lisää säpinää ja tunnetta tappeluihin. Silti hyvä jakso.

Second Chances: Pieni tason notkahdus sattuu, kun eräänlaisena kloonina toikkaroi tällä kertaa tupla-Riker. Vaikka jaksossa periaatteessa olisi voinut olla ainesta, se jää vähän hölmöksi ja ennalta-arvattavaksi. Kunnon kriisi jää syntymättä.

Timescape: Välitön tasonpalautus. Vaikka aikavääristymäjargon kuulostaa välillä vähän omituiselta, tässä jaksossa saadaan rakennettua todella hyvä mysteeripohja, eikä jaksoa voi jättää kesken. Romulanien suhteet tähtiliittoon tuntuvat kyllä lämpiävän ihmeenkin nopeasti. Jakson lopussa Data tutkimassa inhimillistä aikakäsitystä on yksi hilpeimpiä Data-kohtauksia.

Descent, Part I: Lukuunnottamatta noloa Stephen Hawking -eksploitaatioita aivan kelpo päätös kuutoskaudelle. Borgien muutos oli odotettavaa ja tarpeellista, mutta olisi se voinut tapahtua hieman uhkaavampaankin suuntaan. Tuplajakson päätöstä voi kuitenkin odotella hyvillä mielin.


Parhaat jaksot: Runsaasti lähes-täysosumia, joista on vaikea valita. Sanotaan Relics nostalgiasyistä, Starship Mine synkkyysarvojen takia ja Chain of Command siksi että siinä Troi alkoi käyttää mukavasti tissejä korostavaa uniformua sen aikaisemman olminnahkapuvun sijaan. Ship in the Bottle -jaksolle kunniamaininta holokannen nostamisesta kunniaan.

Paskimmat jaksot: Man of the People ja Rascals, kumpikaan ei kuitenkaan mitenkään huonoja.

Muistojen kohtaamisesta

Huomasin ilokseni ja järkytyksekseni, että arkistossa on keskiviikkona Le Grand Bleu. En ole ihan varma, onko se mielestäni niin tavattoman merkittävä elokuva laatunsa, vai henkilökohtaisen merkityksensä takia. Oli miten oli, vaikka muistikuvani lapsuudestani pettäisivätkin, olen melko vakuuttunut, että isolta kankaalta nähtynä tuo ehkä hieman paatoksellinen elokuva on vähintäänkin komea.

Itse asiassa mietin, kannataako lapsuusmuistojaan aina verestää. Elokuvan loppu on vaikuttavimpia, mitä muistan, mutta menettääkö elokuva myyttisen hohtonsa, jos sen katsoo nyt aikuisena. Elokuvaa kantaa vapaasukeltajien mystiikka, yhteys ja kaipaus meren syvyyteen. Ei ole sattumaa, että se vetosi aikanaan tavattomasti koulukiusattuun kurjaan, joka pääasiassa haaveili meduusan elämästä.

Silläkin uhalla, että pilaan yhden kauneimmista lapsuusmuistoistani, aion mennä tuon katsomaan. Siitä tulee hyvin mielenkiintoista, sillä epäilys on jo hiipinyt takaraivoon; entä jos elokuva paljastaakin vain muistikuvan lapsekkuuden?

Tässä päätyy kuitenkin miettimään asiaa laajemminkin. Aina kesän lähestyessä alan miettiä matkustamista Marseilleen. Vain ja ainoastaan Monte-Criston kreivin takia. Monte-Cristo oli ensimmäinen aikuisten kirja, jonka luin. Toisestakin lukukerrasta on pian viisitoista vuotta, mutta silti Edmond Dantes'n jalanjäljet vetävät puoleensa. Jos päättäisin lopultakin Marseilleen lähteä, uskaltaisinko lukea Monte-Cristoa ennen matkaa?

Olen jo aiemmin pilannut yhden tärkeän muiston. Se oli lapsuuden kirjastovisiittieni suurin löydös, 5-osainen nuorten avaruuscifikirjasarja. Luin sen silloin kahdesti, mutta kaivaessani sen toistakymmentä vuotta myöhemmin divarista, erehdyin luulemaan sen säilyttäneen hohtonsa, ja petyin niin tolkuttomasti, että suutuspäissäni heitin kirjan anteeksiantamattomasti roskiin. Olisiko parempi säästää edes joitakin lapsuudenmuistoja ihan vain fiilistelytarkoituksiin?

Star Trek -maratooni, vko 5 (kausi 5)

Viitoskausi takana aivan aikataulussa. Enää reilut 50 jaksoa jäljellä, alkaa kohta haikeus hiipiä mieleen. Yhteenvetona voidaan todeta, että viitoskausi oli kiinnostavuudeltaan epätasainen, ja nousi vain yksittäisissä jaksoissa kolmos- ja neloskausien tasolle. Riman alituksia kaudelle mahtui pari.

Redemption, Part II: Klingonien käsitys hilpeästä baari-illasta on harvinaisen onnistuneesti kuvattu, etenkin yhteen kopsahtavien päiden ääniefekti on loistava. Klingonien sisällissota ratkeaa erinomaisella avaruustaistelukuvauksella. Erinomainen alku uudelle kaudelle.

Darmok: Picard esittelee uutta kapteenimuotia esiintymällä jaksossa takki auki! Yllättäen trikoouniformut eivät olekaan pakkasenkestäviä. Ehkä takkien pukeminen kokovartalokortonkien päällä on aluksi kapteenien etuoikeus ja leviää myöhemmin muillekin. Jakson vieraan rodun tapa puhua pelkästään metaforin on kiistämättömän kiehtova.

Ensign Ro: Miellyttävää juonittelua, pääpahiksena tällä kertaa Cardassianilaiset. Joskus ihmetyttää, missä menevät replikaattorin rajat. Tässähän Picard käski replikoida huovat koko pakolaisleirille.

Silicon Avatar: Kristalliolento iskee jälleen. Mummo hakkaa sen kostoksi. Ihan toimivaa, väkivaltaiset mummot ovat minun makuuni.

Disaster: Sinänsä toimiva jakso, jossa jonkinlainen aliavaruuskieroutuma rampauttaa Etnerprisen, ja miehistö rimpuilee laivan nipin napin kuntoon. Worf kätilönä on ihan toimiva juttu, mutta Picard lastenvahtina ei ole.

The Game: Wesley tekee väliaikaisen paluun, ja kumma kyllä, sitä juhlitaan. Ei-niinkään-yllättävästi Wesley kaiken lisäksi pelastaa ohimennen koko Enterprisen addiktoivalta mielenhallintapeliltä, jonka avulla joku muuten heppoinen rotu yritti kaapata koko tähtiliiton. Katsoin tämän junassa, ja vierustoveri sosialisoi näyttöni häpeilemättä. Itseäni tämä kuona kyllä hävetti, koska teinisankarikuvioiden lisäksi myös itse teknojumppailu, eli "Peli" oli ihan paska. Eittämättä koko sarjan huonoin jakso toistaiseksi, enkä usko tätä alitettavan.

Unification, Part I: Picard ja Data assimiloituvat Romulukselle. Tällä kertaa englannin puhuminen tuntui jo hieman hölmöltä. Sen sijaan matkanteko klingonialuksella oli odotettuun tapaansa kiehtovaa. Tämän jakson alkuun mennessä vierustoveri oli häipynyt, joten hän ei saanut tilaisuutta parantaa Trek-käsitystään.

Unification, Part II: Tavallaan toimiva jakso, mutta ottaa pari kertaa liian suuria juoniloikkia. Miten ihmeessä romulanit (jotka ovat niin ovelia) jättivät vankinsa vartioimatta kenraalin toimistoon? Oli miten oli, Spockin jäähyväisjaksona tämä olisi ollut ihan kiitettävä. Valitettavasti tietooni on tullut, että Spock tekee paluun uudessa Star Trekin mukaan nimetyssä pökäleessä.

A Matter of Time: Hilpeä historioitsija väittää tulleensa aikakoneella tulevaisuudesta todistamaan Picardin suurta hetkeä. Enterprisen tehtävä vain ei ole mitenkään erityisen poikkeuksellinen. Aika ovela jakso, mutta itse historiahemmo on ärsyttävä.

New Ground: Tällä kaudella on paljon Worffia. Tällä kertaa poikansa tuodaan Enterpriselle miehen mallia etsimään. Parempiakin klingonikulttuurijaksoja on nähty, ja jakson avaruusanomaliakaan ei ole erityisen uhkaava.

Hero Worship: Pikkupoika selviää yksin avaruusonnettomuudesta tavalla, joka ei ainakaan minulle selvinnyt. Pyrkimykset imitoida Dataa ovat vähän hölmöjä.

Violations: Tätä voi jo sanoa ajatusrikoksen malliksi. Perverssi telepaatti manipuloi miehistön muistoja. Tällä kohtaa TNG:tä voi sanoa sarjan tason hieman notkahtaneen.

The Masterpiece Society: Mieleenjäävä jakso yhteiskunnasta, joka optimoi itseään geenimanipuloinnilla. Troin ihastuminen räätälöityyn johtajaan on hieman epäuskottavaa - mutta niinhän naisten käytös oikeassakin elämässä on.

Conundrum: Miehistö menettää muistinsa, ja yrittää rimpuilla salaliiton verkon läpi. Itse asiassa varsin toimiva jakso, mutta muistinmenetys olisi mahdollistanut enemmän primitiivireaktioita.

Power Play: Valopallo-olennot kaappaavat Troin, Datan ja O'Brieanin. Troin hahmo on alkanut vähitellen ärsyttää, koska uusia puputyttöasuja ei ole näkynyt pitkään aikaan. Vähemmän filosofinen ja enemmän toiminnallinen jakso tähän väliin kyllä piristää.

Ethics: Worf halvaantuu ja haluaa klingoniperinteen mukaisesti kuolla. Lääketieteen etiikkaa ja klingonianatomiaa käsittelevä jakso nousisi sarjan parhaimmistoon, ellei loppu olisi hieman yliammutun läähy.

The Outcast: Komentaja Rikerin libido vie hänet taas vaikeuksiin. Ei tosiaankaan valkkaa tuo Riker, kun tällä kertaa hän oikein ihastuu androgyynirodun edustajaan, tosin feminiinistaipumuksiseen sellaiseen. Tämä on nyt toinen selkeä seksuaalivähemmistöjakso tässä sarjassa, ja ihan kelvollisen toimiva.

Cause and Effect: Enterprise juuttuu aikaluuppiin ja kuulee kaikuja aikaisemmilta kierroksilta. Ihmeen arvostettu IMDB:ssä. Mielestäni tämä on hieman pitkästyttävä, koska kierrokset eivät varioi tarpeeksi.

The First Duty: Wesley melkein kuolee lento-onnettomuudessa. Kerrankin hänet esitetäään hölmönä teininä eikä ihmepoikana, joten sinänsä potentiaalia olisi. Jotenkin jakso kuitenkin jää kesken, koska tässä olisi ollut enemmänkin mahdollisuuksia peilata Picardin akatemiapäiviä.

Cost of Living: Mamma-Troi ilmaantuu alukselle normaaliin tapaansa naima-aikeissa. Nyt alkoi oikeasti tympiä koko täti, ja kun jakson teknotemppu eli "nitriumia" popsiva tunkeilijaeliöstö on hieman heppoinen, ei pisteitä heru.

The Perfect Mate: Jonkinlaisessa tasonpalautuksessa Enterprise sovittelee sotaa, jossa rauhan eleenä vaihtaa "omistajaa" täydellistä vaimoainesta oleva nainen. Loistavaa tässä on Picardin inhimillisyys: Nainen, jonka vahvuus on miehen kaikkiin tiedostamattomiinkin toiveisiin sopeutuminen, onnistuu saamaan kapteenin kuvittelemaan auttavansa avutonta naista. Todella autenttisen raadollinen kuvaus siitä, mitä naisellisiksi keinoiksi kutsutaan.

Imaginary Friend: Valopallosivilisaatio, tällä kertaa punainen, ottaa pikkutytön hahmon ja soluttautuu Enterpriselle. Hieman väsähtänyt pelastautumispuhe kapteenilta.

I, Borg: Vihdoinkin oikeasti hyvä jakso asian ytimessä. Enterprise pelastaa yksinäisen borgin ja opettaa sen syömään kädestä. Tulee mieleen Day of the Deadin proffa, joka kouluttaa zombia. Ihan paras borgijakso tämä ei ole lievän pehmoilunsa takia, mutta rautaa silti.

The Next Phase: Tason nosto ei valitettavasti kestänyt kauaa. Romulanien näkeminen jakson alussa on tietysti lupaavaa, mutta siitä eteenpäin tämä sitten perseilläänkin aika tavalla. La Forge ja Ro dematerialisoituvat (vaihesiirtyvät) ja pystyvät kävelemään seinien läpi. Pystyin noin puoleen tuntiin asti hyväksymään sen, että lattia kuitenkin kantaa. Sitten alkoi vituttaa, koska jaksossa olisi ollut potentiaalia ilman tätä haamuiluakin.

The Inner Light: Jonkinlainen luotainhärveli kaappaa Picardin mielen kuolevalle planeetalle. Jostain syystä tämä on IMDB:ssä kovin arvostettu. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tuo kapteenin persoonaan oleellista lisää.

Time's Arrow Part I: Taasen kauden loppuun tuplajakson alkupuoli. Datan 500 vuotta sitten sammunut pää löytyy maapallolta. Jakso yhdistää kaksi teemaa, jotka eivät harvoin miellyttävät minua: Aikamatkustus ja trippi länkkärimaailmaan. Jaksoon on toki panostettu, mutta ei se silti kolmos- ja neloskausien lopetuksille vertoja vedä.


Kauden parhaat jaksot: Avausjakso Redemption, Spock-saagan Unification ykkösosa ja ja I, Borg. Etiikkaa ja prime directiveä käsittelevät jaksot eivät siis yltäneet tällä kaudella avaruusjuonittelujen tasolle.

Heikoimmat jaksot: Koko sarjan paskin jakso The Game. Lisäksi heikkoja esityksiä The Cost of Living ja Disaster.

Star Trek -maratooni, vko 4 (kausi 4)

Raportti on hieman myöhässä, maratooni sen sijaan etenee aikataulussa ja 10 jaksoa jo viitoskaudeltakin on plakkarissa. Ohessa jälleen raportit.

The Best of Both Worlds Part 2: Maltoin pitää taukoa kolmoskauden jälkeen viikon sisällä noin vartin. Kuten odottaa saattoi, borgiuhan eliminoimisen toinen osa ei aivan pysynyt edellisen tasolla, mutta tämäkin jakso on silti TNG:n parhaimmistoa. Ainoa ongelma on lievä uskottavuuden puute. Avaruustaistelukin oli suhteellisen tasokkaasti kuvattua. Kuten aiemmin taisin todeta, hämmästyn aina kun näen uskottavasti kuvattua avaruustaistelua. Star Trekissä avaruustaisteluiden suurin ongelma on se, että alukset ovat kuin jotain lypsylehmiä laitumella löntystämässä. Se hitaus ja kömpelyys on ällistyttävää, mutta mahdollisesti realistista. Vaikuttaa muuten siltä, että "evasive pattern Riker alpha" tarkoittaa vasemmalle kääntymistä. En saanut selvää, mitä "evasive pattern Riker beta" tarkoittaa, mutta voin kuvitella.

Family: Picard siis edellisissä jaksoissa tuli assimiloiduksi kollektiiviseen tietoisuuteen kattavien implanttien kautta, hänen persoonansa hävitettiin ja hänet pakotettiin käsinukeksi uhkailemaan vanhoja tovereitaan. Kauanko tällaisesta kestää toipua, kun kuitenkin pääsee kotikonnuilleen ranskalaiselle viinitilalle lepäämään? Vastaus: Noin 40 minuuttia ilman alku- ja lopputekstejä, tosin mainoskatkojen kanssa melkein tunnin. Vaikkakin hieman kliseisiä kohtauksia mukana olikin, Patrick Stewart hanskaa elämäntuskakohtauksensa varsin hyvin.

Brothers: Datan velipoika tekee paluun, kun Dr. Soong ilmaantuu haudan takaa hiomaan luomuksensa loppuun. Hyvät, mutta väkinäisesti muokatut lähtökohdat hukataan aika pahasti.

Suddenly Human: Näköjään tässä vaiheessa sarjaa perhe on nostettu teemaksi, ja tällä kertaa testaillaan Picardin kyvykkyyttä isähahmoksi Enterprisen pelastaessa talarialaisten kasvattaman ihmislapsen. Talarialaiset osoittautuvat taas yhdeksi junttiroduksi jonon jatkoksi, ja paras kipinä puuttuu.

Remember me: Aimo annos poimumystiikkaa jättää Dr. Chrusherin yksin Enterprisen kannelle. Kohtalaisen onnistunutta sellaista.

Legacy: Vielä yksi jakso, jossa hyödynnetään Tasha Yarin muistoa. Yarin kotiplaneetan olot eivät juuri muistuta hänen painajaismaisia kuvauksiaan.

Reunion: Worf saa huomata, että kun on tyttöklingonin kanssa "sillai", siitä voi seurata pikkuklingoneita. Siinä sivussa tulee ratkotua klingonien sisäpoliittisia kiistoja tappamalla puhemiesehdokas. Sinänsä toimiva jakso, että tästä saa hyvin säpinää ja jännitteitä tuleviin jaksoihin.

Future Imperfect: Tavallaan latistettu romulanijakso. Tavallaan nokkela loppukäänne. Olisi tämän silti voinut pitää romulanijaksona. Holohuijaus on ihan nokkela idea.

Final Mission: Nyt siitä Wesleystä sitten päästiin, ja tietysti sankartekojen saattelemana. Jano saa näköjään tähtiliittolaiset käymään älykkäidenkin olentojen kimppuun. Autiomaaseikkailussa on epäuskottavaa se, että mainarialuksen kapteeni pärjää niin huonosti verrattuna Picardiin ja Chrusheriin.

The Loss: Jakso keskittyy 2-ulotteisen elämänmuodon tempauksien ihmettelyyn ja samalla epäilemättömän vertauskuvallisesti vammaisuuden (aistin menettämisen) käsittelyyn. Psykiatri Troi menettää telepaattiset kykynsä ja alkaa tietysti heti öyhöttää ympäri alusta. Mitäs muutakaan empatian ammattilainen, realistista.

Data's Day: Päivä androidin elämää. Selvisi sitten sekin, miksi romulaneista on tehty niin selvästi vulkanuslaisten näköisiä. Tuntui hieman, että käsikirjoittajat olivat keräilleet tähän irrallisia Data-ideoita.

The Wounded: Sotaneuroosikapteeni päättää käydä vanhan vihulaisen kimppuun omin päin. Jakso ei ole mitenkään erityisen syvällinen luonteeltaan, ja osittain vika on cardossialaisten (vai mitä ne nyt oli?) vetelässä luonteessa, joka oli liiankin tähtiliittolaisen kaltainen. Picardin lojaalius tähtiliiton rauhansäilyttämiskäskyä kohtaan oli kuitenkin yllättävänkin voimakasta, mikä toi jaksoon väriä.

Devil's Due: Paholainen on nainen, kuinkas muutenkaan. Johan laulussakin lauletaan "Hän saapui keskiyöllä, näin viikatteenkin vyöllä, tuo nuori nainen ikuisuuden varjo silmillään..." Loppupeleissä olisin odottanut nokkelampaa käsikirjoitusta.

Clues: Enterprise pelastautuu yksityisyyttään varjelevan sivilisaation kynsistä menettämällä muistinsa. Mysteerin tuntua.

First Contact: Yllättävä käänne, komentaja Riker soluttautuneena vieraalle planeetalle. Toisaalta ihan luontevaa.

Galaxy's Child: Enterprise elävän avaruusaluslapsen varaemona. Ihan kelpo materiaa, mutta Geordin kohtaaminen vanhan holokansi-ihastuksensa reaaliversion on vähän väkinäinen.

Night Terrors: Enterprise juuttuu johonkin avaruusanomaliaan ja miehistö menettää unensa. Kommunikointi vieraaseen älyyn onnistuu ainoastaan uneksimalla. Minun makuuni liikaa mystiikkaa.

Identity Crisis: Rotu, joka lisääntyy siirtämällä dna:nsa naapurin elimistöön ottamaan vallan. Selkeä, mutta kiistämättä ihan omaperäinen alien-variaatio.

The Nth Degree: Lt. Barclayn paluu. Vieras äly kaappaa Barclayn ja virittää hänen aivonsa supertietokoneeksi. Barclay olisi voinut tehdä onnistuneemmankin paluun.

QPid: Q vie Enterprisen miehistön Sherwoodin metsään. Ei tätä oikein voi ymmärtää. Kapteeni Picardin suhtautuminen naisiin on parhaimmillaan ylvästä.

The Drumhead: Inkvisiittorit ilmaantuvat Enterpriselle selvittämään sabotöriaa. Kapteenin moraalipuheet ovat yllättävän usein kelvollisia.

Half a Life: Mamma-Troi alkaa vähitellen jo ärsyttää. TNG käsittelee kiitettävän monia keskeisiä moraalidilemmoja, eikä eutanasia ole niistä vähiten oleellinen. Scifissä pystyy helposti mallintamaan tilanteita, jotka vähäisemmissä fiktion lajeissa jäävät ajatusleikkien asteille.

The Host: Aijaijai miten hilpeä jakso. Mahtoiko jossain Alien-leffassa olla kohtaus, jossa ihmispolo liehittelee alienin valtaamaa lajitoveriaan? Dr. Chrusher pistää paremmaksi rakastumalla isäntäihmisen sijasta itse parasiittiin. Vain lesbolainen lempi uuden isäntäeliön kanssa jää puuttumaan, ja kiistämättä epäilykset tohtorin sukupuolisista ennakkoluuloista heräävät. Liian varhainen lähetysaika?

The Mind’s Eye: Kellopeliappelsiini-aivopesua. Romulanien juonet ovat aina paikallaan, ja klingonien sisäinen eripura luo huomattavaa juonittelupotentiaalia. Hieman kuitenkin ihmetyttää, miten romulanit pääsevät näinkin syvälle tähtiliiton sydämeen.

In Theory: Jakso päättyy kuvaan, jossa Data puhaltaa kynttilän sammuksiin ja jää yksin rapsuttelemaan kissaansa. Jo tämä yksin kantaa hyvin yhden kolmevarttisen, mutta myös jakson alkupuolella on loistavaa dialogia Datan etsiessä tovereiltaan opastusta orastavaan naissuhteeseen. Itse Enterprisen ”some sort of a subspace field” –ongelmat jäävät sivuosaan, joskin Picard tunnustelijana sukkulassa on kiistämättä draamaa.

Redemption, Part I: Klingonien imperiumi vajoaa sisällissotaan. Olipa yllätys. Ainoa puute tässä jaksossa on se, että käännettä olisi voinut kehitellä pitempäänkin. Loistavat lähtökohdat viitoskauteen.

Kauden parhaat jaksot: Aloitus ja lopetus, eli The Best of Both Worlds ja Redemption ovat parhaimmistoa, mutta nostaisin rinnalle myös toisen klingonijakson Reunion. Ehkä borgit kuitenkin vievät voiton klingoneista tällä kertaa.

Kauden paskimmat jaksot: Kaudelle ei mahtunut selvästi erottuvia heikkouksia. Yhden nimetäkseni Suddenly Human.

Star Trek -maratooni, vko 3 (kausi 3)

Kolmas kausi. Edelleen raporttia. Vaikkakin olen edelleen aikataulussa, harkitsen väliviikon pitämistä. Kolmen ja puolen jakson päivävauhti alkaa hieman tökkiä. Toistaiseksi aion kuitenkin purra hammasta.

Evolution: Wesley tulee koulutehtäviensä ohessa puolivahingossa luoneeksi uuden älykkään lajin. Vaikka nanoeläimet sinänsä ovatkin ihan siedettävä scifi-idea, tämä Wesley-ihannointi menee hiukka liaan pitkälle.

The Ensigns of Command: Data joutuu opettelemaan diplomatian taitoja suostutellessaan tuhoon tuomitun sivilisaation evakuointiin. Data onkin parhaimmillaan jaksoissa, joissa käsitellään hänen heikkouksiaan. Hahmon dramaturgisena ongelmana tahtoo olla epäjohdonmukaiset kyvyt, ja on hyvä, että käsikirjoittaja uskaltautuu ottamaan ihmisyyden ymmärtämisen teemaksi.

The Survivors: Avaruustaistelua, illuusioita ja mysteereitä. Laadukasta trekkiä, joskin jossain vaiheessa aina ihmetyttää, miten paljon tähän galaksiin mahtuukaan ylivertaisia olentoja, jotka voisivat yksinään pyyhkäistä ihmiskunnan kartalta.

Who Watches the Watchers?: Picard proto-vulkanuslaisten jumalana. Jakso täyttä timanttia. Voisin alkaa uskovaiseksi. "We must please the Picard!"

The Bonding: Energiaolento yrittää adopteerata epähuomiossa tappamansa tähtiliittolaisen orpolapsen. Picardin luento kuolevaisuuden hyväksymisestä ei oikein tällä kertaa vakuuttanut.

Booby Trap: Enterprise juuttuu muinaiseen voimakenttäansaan ja selviytyy ulos rakettimoottorien manuaaliajolla. Parinmuodostusongelmaisena tällä kertaa kaverimieheksi juuttunut Geordi, joka saa kaipaamaansa romantiikka holokannelta. Tässä on syvän ATM-henkinen ajatelma. Kunhan tietokoneet kehittyvät tarpeeksi pitkälle simuloidakseen naista, konehuoneen nörtti saa lopultakin täyttymyksensä.

The Enemy: Geordi luo suhteita haaksirikkoutuneisiin romulaneihin. Laadukas jakso, mutta romulanien tunkeilu olisi ehkä kaivannut jonkin uskottavan selityksen.

The Price: Tähtiliitto pyrkii ostamaan madonreiän. Ferengien läsnäolo ei ole mikään laadun tae, mutta jos johonkin jaksoon, niin tähän he sopivat. Kelvollinen käsikirjoitus.

The Vengeance Factor: Jonkinlaiset avaruuden moottoripyöräjengiläiset sotkevat Enterprisen klaanisotaansa. Vähän hölmö koko mopopoikien rotu.

The Defector: Loikkari paljastaa romulanien sotajuonet. Pientä epäuskottavuutta aiheuttaa ilmeisen selvästi lavastettu takaa-ajo, romulanien älykkyyttä tämä ei varsinaisesti mairittele. Kuitenkin kelvollinen avaruusjuonittelu.

The Hunted: Supersotilas karkaa vankilasplaneetalta ja Enterprise yrittää pitää miehen aisoissa. Sotilaan katoamistemput sun muut ovat itse asiassa paikoin aivan nokkelia.

The High Ground: Enterprise kohtaa terroristeja ja yrittää pysyä puolueettomana. Jotenkin tämä terrorismiteema ei toimi; ehkä se olisi kaivannut vielä lisää futuristisia piirteitä. Esimerkiksi jokin futuristinen motiivi kapinalle olisi ollut hyvä esittää.

Deja Q: Ihan OK juttu, että Q menettää voimansa, mutta ei hahmo ihmisenäkään ole kovin kiinnostava.

A Matter of Perspective: Rikerin libido ajaa hänet vaikeuksiin. Positiivinen jakso sinänsä. Kuitenkin Riker on tähän asti esitetty niin täydellisen moraalisena, että eri perspektiiveistä kerrotut tarinat eivät ole oikein uskottavia, vaan itse taivuin heti uskomaan, että naikkonen vain puoliväkisin hyppäsi Rikerin kaulaan.

Yesterday's Enterprise: Ihmeen arvostettu jakso IMDB:ssä. Aikamatkailuteema on tällaisessa sarjassa vähän hankala, koska kun ajassa kerran matkustetaan, katsoja jää ihmettelemään, miksi ei toistekin. Tässä tapauksessa aikavääristymän ollessa satunnainen homma toimii paremmin, mutta itse historian väärentely -spekulaatio on vähän valjua.

The Offspring: Androidin rakentamiseen pätee vähän sama kuin aikamatkailuun. Kun se on kerran onnistunut, miksi ei yrittäisi heti uudestaan ja vähän parannellenkin? Kun Datasta on aiemmin onnistuttu luomaan ainutlaatuinen ja hankalasti toistettava koe, jäin itse nyt ihmettelemään, miksi Data yrittää jälkeläisen luomista vain kerran. Datan lapsekseen luoma androidi on sen verran elinkelpoinen, että luulisi uuden yrityksen houkuttelevan?

Sins of the Father: Komentaja Kurn tulee vaihtariksi Enterpriselle. Olemukseltaan hän on harvinaisen epäuskottava klingoni. Pehmeä puheääni häiritsee erityisesti. Itse jakson keskittyminen klingonilaiseen oikeusjärjestelmään on pettymys; klingonit ovat parhaimmillaan hieman etäisinä ja mysteerisinä.

Allegiance: Capt. Picardilla on kyllä seksikäs iltapuku, tai itse asiassa tässä sitä kantaa vaihdokas Picardin itsensä osallistuessa rottakokeeseen. Häiritsee kyllä hieman, miten selkeästi teknologisesti ylivoimaisia rotuja aina välillä putkahtelee yhtä jaksoa varten. Rottakoe sinänsä on hauska, mutta vaihdokkaan hölmöily Enterprisella on hieman liian huumorihakuista.

Captain's Holiday: Nyt kirjoitan hieman muodista. On huvittavaa, miten trekkinaiset pukeutuvat iltariennoissa jotakuinkin klassisiin asusteisiin, kun taas miehet viettävät vapaa-aikansa jonkinlaisissa futuristisissa versioissa 80-luvun kuntosalivaatteista. Itse jakso ei ole yhtä kiinnostava kuin Picardin auringonottovarustus, johtuen osittain ferengistä ja osittain siitä, että aikamatkustus on tässä jaksossa jotakuinkin yhtä epäloogisesti käsiteltyä kuin terminaattoreissa.

Tin Man: Turnipsin muotoinen elävä telepaattiavaruusalus yrittää itsemurhaa. Lähtöasetelmat ovat hyvät, kun romulanit vielä ilmestyvät paikalle aikeenaan tapaa mokoma otus. Itse asiassa pitäisi joskus selvittää, kuka scifisti on ensimmäisenä keksinyt käyttää orgaanista avaruusalusta.

Hollow Pursuits: Avaruusaluskiusaamista. Star Trekin kohdalla olisi tietysti kohtuutonta puhua sarjan heikkouksista, mutta on kuitenkin syytä myöntää, että joillakin osa-alueilla sarja ei ole yhtä korkeatasoinen kuin toisilla. Tällaiseksi tekijäksi lasken miehistön täydellisyyden. Siinä kuin Dr. McCoylla esimerkiksi oli vielä selkeitä heikkouksia, TNG:n miehistöstä ei juuri kauneusvirheitä löydy. Vaikka tämä täydellisyys onkin osa sarjan viehätystä, sosiaalisia jänitteitä on kuitenkin syytä luoda. Tässä jatkossa ratkaisu on esitellä Mr. Barclay. Hän on hahmona yhtä aikaa realistinen ja epärealistinen. Realistinen hahmo on verrattuna aluksen muihin upseereihin, mutta epärealistinen kontekstissaan. Noin epävakaa henkilö ei varmasti olisi pässyt Enterprisen seulasta läpi, ja muiden ollessa täydellisen tasapainoisia hän on epätodennäköinen anomalia. Samalla tavalla upseerien kyvyttömyys kohdata hänet on omituista; Geordi ja Riker ovat Broccoli-vitseineen epäpäteviä esimiehiä, mutta toisaalta kaiken täydellisyyden keskellä on luontevaa, että heillä ei ole kykyä kohdata heikkouksia. Barclay jää sympaattiseksi, mutta turhan tarkoitushakuiseksi hahmoksi.

The Most Toys: Keräilijä kartuttaa kokoelmaansa Datalla. Enimmäkseen pelleilyä koko jakso, Datan persoonaa onnistutaan syventämään vain vähän.

Sarek: Vulkanuslainen lähettiläs alkaa vanhuuttaan repeillä. Tunteenpurkaukset leviävät Enterprisen miehistöön. Vulkanuslaisten tunnekontrolli luonnollisesti kiehtoo minua.

Menage a Troi: Oltiin ni-ii-in lähellä päästä eroon Wesleystä. Toisaalta hänen hahmoaan on rauhoitettu jatkuvasta sankaruudesta normaalimmalle tasolle. Tässä jaksossa kuitenkin ferengejä, mamma-Troi ja Wesleyn sankaritemppu kaikki samassa sotkussa. Picardin vaivihkainen käsky ajaa Troi kotiin poimu-yhdeksällä osui kohdalleen.

Transfigurations: Rotu jalostuu jonkinlaiseksi transsendentaaliolennoksi, paikallisen selityksen mukaan evoluution kautta. Vähän liian paksua.

The Best of Both Worlds Part 1: Borgit tekevät onnistuneen paluun, tämä on toistaiseksi sarjan paras jakso. Tällä kertaa borgiuhka on todellinen. Itse asiassa niin todellinen ja vakava, että uskoakseni käsikirjoittajat ovat jakson jälkeen pyyhkineet hikeä otsaltaan ja todenneet, että onneksi tämä kolmoskausi jo loppui, on tässä sentään neloskauden alkuun asti aikaa miettiä, miten tästä selvitään.

Parhaat jaksot: Best of Both Worldsin kannoilla tulee Who Watches the Watchers.

Heikoimmat jaksot: Deja Q. Captain's Holiday oli toki osin huvittava, mutta silti heikoimmasta päästä.