Kolmas kausi. Edelleen raporttia. Vaikkakin olen edelleen aikataulussa, harkitsen väliviikon pitämistä. Kolmen ja puolen jakson päivävauhti alkaa hieman tökkiä. Toistaiseksi aion kuitenkin purra hammasta.
Evolution: Wesley tulee koulutehtäviensä ohessa puolivahingossa luoneeksi uuden älykkään lajin. Vaikka nanoeläimet sinänsä ovatkin ihan siedettävä scifi-idea, tämä Wesley-ihannointi menee hiukka liaan pitkälle.
The Ensigns of Command: Data joutuu opettelemaan diplomatian taitoja suostutellessaan tuhoon tuomitun sivilisaation evakuointiin. Data onkin parhaimmillaan jaksoissa, joissa käsitellään hänen heikkouksiaan. Hahmon dramaturgisena ongelmana tahtoo olla epäjohdonmukaiset kyvyt, ja on hyvä, että käsikirjoittaja uskaltautuu ottamaan ihmisyyden ymmärtämisen teemaksi.
The Survivors: Avaruustaistelua, illuusioita ja mysteereitä. Laadukasta trekkiä, joskin jossain vaiheessa aina ihmetyttää, miten paljon tähän galaksiin mahtuukaan ylivertaisia olentoja, jotka voisivat yksinään pyyhkäistä ihmiskunnan kartalta.
Who Watches the Watchers?: Picard proto-vulkanuslaisten jumalana. Jakso täyttä timanttia. Voisin alkaa uskovaiseksi. "We must please the Picard!"
The Bonding: Energiaolento yrittää adopteerata epähuomiossa tappamansa tähtiliittolaisen orpolapsen. Picardin luento kuolevaisuuden hyväksymisestä ei oikein tällä kertaa vakuuttanut.
Booby Trap: Enterprise juuttuu muinaiseen voimakenttäansaan ja selviytyy ulos rakettimoottorien manuaaliajolla. Parinmuodostusongelmaisena tällä kertaa kaverimieheksi juuttunut Geordi, joka saa kaipaamaansa romantiikka holokannelta. Tässä on syvän ATM-henkinen ajatelma. Kunhan tietokoneet kehittyvät tarpeeksi pitkälle simuloidakseen naista, konehuoneen nörtti saa lopultakin täyttymyksensä.
The Enemy: Geordi luo suhteita haaksirikkoutuneisiin romulaneihin. Laadukas jakso, mutta romulanien tunkeilu olisi ehkä kaivannut jonkin uskottavan selityksen.
The Price: Tähtiliitto pyrkii ostamaan madonreiän. Ferengien läsnäolo ei ole mikään laadun tae, mutta jos johonkin jaksoon, niin tähän he sopivat. Kelvollinen käsikirjoitus.
The Vengeance Factor: Jonkinlaiset avaruuden moottoripyöräjengiläiset sotkevat Enterprisen klaanisotaansa. Vähän hölmö koko mopopoikien rotu.
The Defector: Loikkari paljastaa romulanien sotajuonet. Pientä epäuskottavuutta aiheuttaa ilmeisen selvästi lavastettu takaa-ajo, romulanien älykkyyttä tämä ei varsinaisesti mairittele. Kuitenkin kelvollinen avaruusjuonittelu.
The Hunted: Supersotilas karkaa vankilasplaneetalta ja Enterprise yrittää pitää miehen aisoissa. Sotilaan katoamistemput sun muut ovat itse asiassa paikoin aivan nokkelia.
The High Ground: Enterprise kohtaa terroristeja ja yrittää pysyä puolueettomana. Jotenkin tämä terrorismiteema ei toimi; ehkä se olisi kaivannut vielä lisää futuristisia piirteitä. Esimerkiksi jokin futuristinen motiivi kapinalle olisi ollut hyvä esittää.
Deja Q: Ihan OK juttu, että Q menettää voimansa, mutta ei hahmo ihmisenäkään ole kovin kiinnostava.
A Matter of Perspective: Rikerin libido ajaa hänet vaikeuksiin. Positiivinen jakso sinänsä. Kuitenkin Riker on tähän asti esitetty niin täydellisen moraalisena, että eri perspektiiveistä kerrotut tarinat eivät ole oikein uskottavia, vaan itse taivuin heti uskomaan, että naikkonen vain puoliväkisin hyppäsi Rikerin kaulaan.
Yesterday's Enterprise: Ihmeen arvostettu jakso IMDB:ssä. Aikamatkailuteema on tällaisessa sarjassa vähän hankala, koska kun ajassa kerran matkustetaan, katsoja jää ihmettelemään, miksi ei toistekin. Tässä tapauksessa aikavääristymän ollessa satunnainen homma toimii paremmin, mutta itse historian väärentely -spekulaatio on vähän valjua.
The Offspring: Androidin rakentamiseen pätee vähän sama kuin aikamatkailuun. Kun se on kerran onnistunut, miksi ei yrittäisi heti uudestaan ja vähän parannellenkin? Kun Datasta on aiemmin onnistuttu luomaan ainutlaatuinen ja hankalasti toistettava koe, jäin itse nyt ihmettelemään, miksi Data yrittää jälkeläisen luomista vain kerran. Datan lapsekseen luoma androidi on sen verran elinkelpoinen, että luulisi uuden yrityksen houkuttelevan?
Sins of the Father: Komentaja Kurn tulee vaihtariksi Enterpriselle. Olemukseltaan hän on harvinaisen epäuskottava klingoni. Pehmeä puheääni häiritsee erityisesti. Itse jakson keskittyminen klingonilaiseen oikeusjärjestelmään on pettymys; klingonit ovat parhaimmillaan hieman etäisinä ja mysteerisinä.
Allegiance: Capt. Picardilla on kyllä seksikäs iltapuku, tai itse asiassa tässä sitä kantaa vaihdokas Picardin itsensä osallistuessa rottakokeeseen. Häiritsee kyllä hieman, miten selkeästi teknologisesti ylivoimaisia rotuja aina välillä putkahtelee yhtä jaksoa varten. Rottakoe sinänsä on hauska, mutta vaihdokkaan hölmöily Enterprisella on hieman liian huumorihakuista.
Captain's Holiday: Nyt kirjoitan hieman muodista. On huvittavaa, miten trekkinaiset pukeutuvat iltariennoissa jotakuinkin klassisiin asusteisiin, kun taas miehet viettävät vapaa-aikansa jonkinlaisissa futuristisissa versioissa 80-luvun kuntosalivaatteista. Itse jakso ei ole yhtä kiinnostava kuin Picardin auringonottovarustus, johtuen osittain ferengistä ja osittain siitä, että aikamatkustus on tässä jaksossa jotakuinkin yhtä epäloogisesti käsiteltyä kuin terminaattoreissa.
Tin Man: Turnipsin muotoinen elävä telepaattiavaruusalus yrittää itsemurhaa. Lähtöasetelmat ovat hyvät, kun romulanit vielä ilmestyvät paikalle aikeenaan tapaa mokoma otus. Itse asiassa pitäisi joskus selvittää, kuka scifisti on ensimmäisenä keksinyt käyttää orgaanista avaruusalusta.
Hollow Pursuits: Avaruusaluskiusaamista. Star Trekin kohdalla olisi tietysti kohtuutonta puhua sarjan heikkouksista, mutta on kuitenkin syytä myöntää, että joillakin osa-alueilla sarja ei ole yhtä korkeatasoinen kuin toisilla. Tällaiseksi tekijäksi lasken miehistön täydellisyyden. Siinä kuin Dr. McCoylla esimerkiksi oli vielä selkeitä heikkouksia, TNG:n miehistöstä ei juuri kauneusvirheitä löydy. Vaikka tämä täydellisyys onkin osa sarjan viehätystä, sosiaalisia jänitteitä on kuitenkin syytä luoda. Tässä jatkossa ratkaisu on esitellä Mr. Barclay. Hän on hahmona yhtä aikaa realistinen ja epärealistinen. Realistinen hahmo on verrattuna aluksen muihin upseereihin, mutta epärealistinen kontekstissaan. Noin epävakaa henkilö ei varmasti olisi pässyt Enterprisen seulasta läpi, ja muiden ollessa täydellisen tasapainoisia hän on epätodennäköinen anomalia. Samalla tavalla upseerien kyvyttömyys kohdata hänet on omituista; Geordi ja Riker ovat Broccoli-vitseineen epäpäteviä esimiehiä, mutta toisaalta kaiken täydellisyyden keskellä on luontevaa, että heillä ei ole kykyä kohdata heikkouksia. Barclay jää sympaattiseksi, mutta turhan tarkoitushakuiseksi hahmoksi.
The Most Toys: Keräilijä kartuttaa kokoelmaansa Datalla. Enimmäkseen pelleilyä koko jakso, Datan persoonaa onnistutaan syventämään vain vähän.
Sarek: Vulkanuslainen lähettiläs alkaa vanhuuttaan repeillä. Tunteenpurkaukset leviävät Enterprisen miehistöön. Vulkanuslaisten tunnekontrolli luonnollisesti kiehtoo minua.
Menage a Troi: Oltiin ni-ii-in lähellä päästä eroon Wesleystä. Toisaalta hänen hahmoaan on rauhoitettu jatkuvasta sankaruudesta normaalimmalle tasolle. Tässä jaksossa kuitenkin ferengejä, mamma-Troi ja Wesleyn sankaritemppu kaikki samassa sotkussa. Picardin vaivihkainen käsky ajaa Troi kotiin poimu-yhdeksällä osui kohdalleen.
Transfigurations: Rotu jalostuu jonkinlaiseksi transsendentaaliolennoksi, paikallisen selityksen mukaan evoluution kautta. Vähän liian paksua.
The Best of Both Worlds Part 1: Borgit tekevät onnistuneen paluun, tämä on toistaiseksi sarjan paras jakso. Tällä kertaa borgiuhka on todellinen. Itse asiassa niin todellinen ja vakava, että uskoakseni käsikirjoittajat ovat jakson jälkeen pyyhkineet hikeä otsaltaan ja todenneet, että onneksi tämä kolmoskausi jo loppui, on tässä sentään neloskauden alkuun asti aikaa miettiä, miten tästä selvitään.
Parhaat jaksot: Best of Both Worldsin kannoilla tulee Who Watches the Watchers.
Heikoimmat jaksot: Deja Q. Captain's Holiday oli toki osin huvittava, mutta silti heikoimmasta päästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Itse olisin rankannut Hollow Pursuitsin vielä parhaiden jaksojen joukkoon - tosin myönnän, että ihan siitä johtuen, että Barclayn hahmoon on niin helppo tästä asemasta samaistua. Itse kuvittelin, että Barclay pääsi alukselle siksi, että hänen CV:nsä oli erinomainen. Ehkä hänellä ei ollut aiemmin ollut pääsyä holokannelle, jossa on paljon mukavampaa haistattaa pitkät kaiken maailman tärkeileville Geordeille ja Rikereille, ja jonka vuoksi työsuoritusten taso pääsi laskemaan.
Lisäksi ihmettelen, miten huonoimpien jaksojen listallesi pääsi Deja Q, kun kaudella oli sellainenkin jakso kuin Menage a Troi.
Toki ymmärrän Barclayn hahmoa ja hän on sarjalle tarpeellinen hahmo. Olen kuitenkin hieman pettynyt tapaan, jolla sosiaaliset ongelmat viime kädessä sarjaan implementoitiin. Sen sijaan että oltaisiin viety eteenpäin Geordin orastavaa epävarmuutta ja yksinäisyyden kokemusta, töksäytettiin paikalle Barclay. Vähintään hahmoa olisi voinut rakentaa vähän kauemmin. Enkä tosiaankaan usko, että tähtiliittolaisen esimieskoulutuksen saaneet upseerit alkaisivat nimitellä alaisiaan vihanneksiksi.
Menage a Troi oli varmaankin kauden kolmanneksi huonoin jakso. Sen pisteitä nostaa hieman se, että kun lähtökohdat (mamma-Troi, ferengit ja Wesleyn sankariteot) olivat mahdollisimman huonot, jakso kuitenkin pysyi katsottavana. En oikein osaa selittää, miksi.
Lähetä kommentti