Cinen satoa

Kun käy festivaalilla katsomassa yli 20 elokuvaa, luulisi joukkoon osuvan ainakin muutaman ajatuksiakin herättävän pätkän. Kun nämä ajatukset jälleen kerran liittyvät sukupuolirooleihin, uskonnon ja politiikan rajapintaan ja nuorison rappioon, voi aiheellisesti kysyä, löytyvätkö inspiroivat elokuvat sittenkään niiden sisällön takia vai enemmänkin vain sillä periaatteella, että mikä tahansa tiettyjä teeemoja käsittelevä kulttuurituote aina palauttaa samat vanhat jankutukset mieleen.

Tämänkertaisella festivaalilla eniten jälkipuheiden tarvetta synnyttivät Naisen kivitys ja La journée de la Jupe. Elokuvat vertautuvat toisiinsa kiinnostavasti sikäli, että jälkimmäisessä naispaaria taistelee islamismia vastaan, edellisessä käytetään islamia aseena sekularistista yhteiskuntaa vastaan – ja kummassakaan tapauksessa ei pohjimmiltaan ole kysymys uskonnosta, vaan rahasta, vallasta ja pillusta, näin muistuttaakseni, että näppärä riimi oikeuttaa aina vulgaarinkin ilmauksen.

Avattakoon lyhyesti elokuvien teemoja.

Naisen kivitys kertoi iranilaisesta pikkukylästä, jossa eräs perheenisä on saanut tehtyä esisopimuksen 14-vuotiaan tytön ostamisesta uudeksi vaimokseen. Koska mies ei halua jakaa varallisuuttaan vanhan vaimonsa kanssa, hän ajaa kiristäen ja uhkaillen läpi tekaistun aviorikossyytteen, jonka moraalipoliisi, ystävät ja kylänmiehet sitten vievät loppuun elokuvan nimen mukaisesti. Vastenmielinen nimikohtaus vie elokuvan eksploitatiiviselle tasolle ja latistaa kokonaisuutta, mutta tarina on kuitenkin mielenkiintoinen.

Journee de la Jupe kuvaa ranskalaista koulua, jossa jokainen opettaja on ottanut hieman erilaisen lähestymistavan monikulttuurisuuden haasteisiin. Päähenkilö on maahanmuuttajataustainan opettaja, joka on päättänyt hylätä etnisen taustansa ja elää ranskalaisemmin kuin ranskalainen, feminiiinisenä ja kultturellina älykkökasvattajana. Hän ei suostu antamaan periksi kulttuurillisen hienotunteisuuden vaatimuksille, koska ne vaatimukset edustavat hänelle niitä perinteiden ja uskonnon kahleita, joista hän on itse taistellut itsensä irti. Opettaessaan julkisen, muslimivaltaisin koulun tavallisia nuoria hän ajautuu lopulta konfliktiin, nappaa itselleen oppilaan pistoolin ja päättää takoa Molierea (ja feminismiä) kakaroiden kalloihin aseella uhaten.

Laverreltuani nyt juonikuvauksia kuin mikäkin ala-asteen kirjaesitelmän pitäjä, pitäisi varmaan lyhyesti mainita itse asiastakin jotain. Mielestäni kiinnostavaa Hamepäivässä oli tämä asetelma, jossa koululaiset esittivät itsetietoisen ylpeitä ja hurskaitakin muslimeja voidessaan käyttää sitä opettajia ja koululaitosta vastaan. Milloin pikkugangsterit olisivat ylpeilleet muulla kuin pahanteolla ja itsetarkoituksella kapinoinnilla? Onko islamista tullut jopa eurooppalaisten muslimien silmissä niin häpeiltävä asia, että se alkaa oikeasti kiinnostaa nuorisoa kapinointikanavana? Muslimitaustainen nuoriso ei valitse tiekseen sekulaaria liberalismia (polvipituisia hameita), koska se ei ole enää riittävän radikaalia? Vai onko tässä vain kyse kiertokulusta: kun nuoriso ei koskaan kuitenkaan keksi mitään uutta, aika ajoin pitää nämä samat vanhat jutut aina nostaa pinnalle.

Naisen kivityksessä asetelma oli vielä sukupuolittuneempi. Aviomies ajaa kylällä korttelirallia tuntematon nuori nainen kyydissään ja katoaa päristellen yöhön, mutta puolisonsa hän saa moraalitutkinnan alle väittämällä tämän hymyilleen vieraalle miehelle. Ei tässä mitään uutta sinänsä ole. Mielenkiintoista on se, että onnistuin tästä asetelmasta noin viidessä minuutissa rakentamaan antifeministisen tulkinnan – tästä suorituksesta on oltava jo hieman ylpeä.

Katsellessaan valkokankaalta jumalansa nimeä huutavia kivittäjiä, käy ilmeiseksi, että kysymys on jollain tasolla demonisoinnista. Elokuva kertoo naisen ja naisen seksuaalisuuden demonisoinnista. Mielenkiintoista on kysyä, onko naisen seksuaalisuuden pelko johtanut siitä langetettaviin koviin rangaistuksiin, vai menevätkö syyt ja seuraukset itse asiassa toisin päin: ihmiset alkavat vihata ja pelätä sitä, mistä yhteiskunta niin kovasti rankaisee? Kun vertaa tätä jälleen viime aikoina pinnallen nousseisiin uutisiin siitä, että lentoyhtiöt kieltävät lapsia istumasta miesten viereen koneessa, ei voi olla huomaamatta analogiaa. Ei pidä ymmärtää, että rinnastaisin omassa arvomaailmassani pedofilian ja aviorikoksen. Oleellista on se, että elokuvan kuvaamassa islamilaisessa todellisuudessa naisen aviorikos on samaa suuruusluokkaa kuin pedofilia länsimaissa. En ollut tullut tätä aiemmin ajatelleeksi, mutta onhan se itsestään selvää: naisen seksuaalisuuden demonisointi islamismissa on täysin analoginen ilmiö länsimaiden (esimerkiksi) pedofiilihysterialle. Kun kummassa tahansa kerätään ilmiön taakse riittävästi vihaa ja pelkoa, noitavainot ovat valmiina alkamaan; vakaakin oikeuslaitos sitä paitsi koostuu ihmisistä.

En nyt jaksa mitään listauksia nähdystä tehdä, mutta ehkä ensi kerralla.